Erykah Badu - Honey.
Feels like it's just begun.
Älyttömän tumusen näkösiä kuva. Lauantai illan sekoiluja, vihaan salamaa. Ja oli tylsää yksin kotona, lisäksi näytin kymmenen vuotiaalta pojalta ja leikkasin lempi starwars-paidasta kaula-aukon pois. Nyt tykkään siitä vielä vähän enemmän. Lauantaina oli myös pitkästä aikaa maailman suurin tukkameikkivaatepaniikki päällä. Ei kivaa.
Pakko hypettää. Tosin kyseessä ei oo meikän lippu, omani on jossain Rovaniemen crazyhoddddzzz. Mutta en jaksa millään odottaa joulukuuhun asti. Olisi jo keikka olisi olisi olisi.
En tiedä kuinka hyvin tuosta saa selvää, mutta.. "VAROOTUS: tuottehes on runsahasti täytettä notta oos tarkkana ettei purskaha pairaalles (jos on eres päällä).
Lopun syyslomasta oonkin lähinnä viettäny nukkuen, dataillen, söpöillen, musiikkia kuunnellen, koomaillen, leffojen parissa meidän olohuoneen lattialla. Käyhän tää. Tosin mun syysloma jatku vahingossa päivää pidemmälle kuin muiden, en voinut lähtee lämpösestä sängystä. Tosin olin päättänyt sen jo illalla, että taidan passata koulun, mutta jokatapauksessa. Aamu vain vahvisti, etten todellakaan oo menossa. Heräsinkin lopulta tänään 2n aikaan superkoomassa ja vässäkkänä. Onneks oli joku johon nojailla, kun ei ite jaksa seisoo kunnolla.
Kivat nuo ikkunan karmit.... Eiku mitä ! Ja nyt oonkin salaa ihan super myyty.
Päivän kappale: Chicane - Autumn Tactics. <3
From
Mia
klo
19.21
Syyslomakooma.
Jotain tän viikkosia kuvailuja. Näytin Minniltä, mutta ei näy kunnolla, koska musta tukka ei näy tummaa taustaa vasten.
Avovaimon Helsingin tuliainen, arvostin suuresti.
Reivivaimo. Päädyttiin eilen tamppaamaan tyttösen kanssa. Huippuilta, kikatuttaa eiliset muistikuvat. Esimerkiksi, että söin neidin tuplajuuston kannen nälkäpäissäni, koska en voinut ottaa purilaisesta haukkua. Tän aamunen olikin maailman jäätävin ja karuin. Siihen ei ehkä palata, en halua muistaa.
Nyt mua punastuttaa semisti. Enkä osaa näköjään keskittyy kahteen asiaan samaan aikaan. Viidestoista kysymys.. Kuinkakohan kaukana oon tosta mitä luettilit? :/
Päivän kappale: The Kooks - It can be so hard. Hempeilypäissään.
From
Mia
klo
3.38
Kuvilla leikkimistä.
Jotain, jonka tekemistä olet siirtänyt?
Koulun lyhytelokuvan käsikirjoituksen lopullinen kirjoitus. Hävettää, kuinka kauan siirtänyt sitä.
Asia, jota vihaat että kysytään?
Arvet. (ja tuossa kysymyksessä ei ole päätä eikä häntää). Niistä kysytään aina - "mistä toi on tullu", ja sitten pitäisi kertoa jokin todella rakentava tarina. Tuohon polven arpeen kyllä liittyykin yksi maailman naurettavimmista tarinoista, mutta kun sen on kertonut noin 700 kertaa niin enää ei naurata.
Kaksi asiaa, joista pidät itsessäsi?
Vastauksena siis korut ja printtipaidat. Ne on tällähetkellä ykkössuosikkeja, ja kyllä ne ovat "itsessäni", koska ne on aika suurikin osa meikää. Jos pitäis sanoo ihan ulkonäössä niin silloin silmät. Mutta ei.
Asioita, joita löytyy tällä hetkellä sängystäsi?
Puhelin. Silmälaput (en osaa enää nukkua ilman niitä). Kamera, vaikka siitä olikin suhteellisen vaikea ottaa kuvaa. Erinäköisiä vihkoja, päiväkirja ja kyniä. Minä itse ja maailman kivoin vaaleanpunainen torkkupeitto. Ja maailman kivoimmat lakanat.
Tuorein kuva itsestäsi?
Vanha kuva itsestäsi?

Tämän päiväsi mieluisin tekeminen?

Täytyy perustella näin huonoa kuvaa. Tosiaan vauvva-kone hajosi, jossa oli kaikki mun kuvat. Sieltä olisi löytynyt vaikka kuinka huvittavia vanhoja kuvia, joita lupaan postata, jos saan sen pelastettua.
Lempikorusi?
Nappikuulokekaulakoru, jonka sain vähän aikaa sitten takaisin kaukaiselta söpöydeltä. Rakastan tuota yli kaiken! Maailman kivoin.
Asia, josta et osaa luopua?

Karkkisniikkerit, jotka on ollut mulla jo 2vuotta. Maailman huonoimmassa kunnossa, mutta rakastan niitä yli kaiken. Tähän kastiin olisi kyllä ollut monta monta monta muutakin asiaa.
Jotain, jonka haluaisit itsellesi?
TÄHÄN olis tullut moooonta asiaa, mutta en jaksaa alkaa hypettämään. Enkä halua ladata netistä kuvia. Joten nyt pistän tämän. Stop talking - Kiss me now. Olisi pätevä. Enkä varmastikkaan anna tätä ikinä takaisin, hahhaa.
Jotain, jota ilman et voisi elää?
Kahdeksan gigaa rakkautta.
Aijjon ottaa Can't stop, won't stop-kirjan käteen ja lukea peiton alla seuraavat miljoona tuntia ja viettää siten suuslomani ! Tekemättä mitään !
Jotain, jota rakastat?
Kaikki ylemmät kuvat, sekä...
Joka tytön rakkaus.
Tämän päivän kappale: Tech N9ne - Strange music box.
From
Mia
klo
16.33
R.I.P Auvvo-vauvva.
My lover, friend, husband, diary, photo album, boy- & girlfriend, music player and secret daydream. Im going to miss you.
From
Mia
klo
19.21
Tilaa:
Kommentit (Atom)