Sukeltaa sotkuisena kalan silmään.


Esittelin edellisessä postauksessa kenkähyllyn, nyt koko vaatehuoneen. Johon kaipaan kipeästi muutamia täydennyksiä ! Selvästikkin sain koulusta lainaan muutamaksi päiväksi FishEye-objektiivin, jota koitan kovasti käyttää. Siis. Kuulostipas hassulta. Siis koitan kuvata sillä mahdollisimman paljon. Ainut vaan, ettei aika ja valoisuus tunnu riittävän, kun koulusta pääsee neljän jälkeen. Siksi ehkä tänään vähän karkasinkin.


Pahoittelen räjähtänyttä ulkonäköä. Oli vain niin kiire päästä leikkimään tuolla, etten jaksanut alkaa korjailemaan. Koulusta suoraan tulleena siis. Objektiivilla on ehkä maailman oudoin kuvailla itseään, kun on tottunut perus Canonin putkeen. Tai onhan noita muutamakin, mutta olen liian tottunut tuohon kameran mukana tulleeseen, etten kovinkaan usein jaksa vaihtaa objektiivia. Lähinnä, kun kuvailee jotain tärkeämpää tai kunnon inspiraation tullessa on putken vaihto paikallaan.


Ehkä raivostuttavin asia objetiivissa on kuitenkin se, että kun ottaa itsestään kuvia teinikkäänä niin kädet näkyy, joka turhauttaa suuresti. Ehkä myös Korean laatu ei ole kehuttavaa. Joten joskus kun itse ostan moisen, haluan kunnollisen kapistuksen, enkä näin huonoa kuin koululla.
Mutta joka tapauksessa ... Oon salaa rakastunut uuteen poikaystääväni!


Ja totesinkin, että mulla on suunnaton ikävä sitä tunnetta, kun oli juuri saanut kameran ja vaan räpsi menemään aivan onnessaan. Välillä tuntuu, että viehätys koko kapistuksesta alkaa vähän katoamaan. Varsinkin näin talvella, kun ei pahemman ulkona jaksa riehua. 

Päivän kappaleena: Lenny Kravitz - American Woman. Vihaan koko kappaletta, mutta koulujuttujen takia pyörii päässä.

1 kommentti:

  1. American womaan.... :DDDD

    "who's at camera 4?"
    "American woman."
    "aa, okay" :D

    VastaaPoista