Making of?
Käytiin lunastamassa muutama vinyylilevy Lurjuksen vanhemmilta, koska ollaan jo kauan haaveiltu ns. vinyylikupeista. Viimein siis saatiin aikaiseksi "valmistaa" niitä, joten päätin samalla julkaista niiden teko-ohjeen. Ehkä maailman paras lahja, esim. tuparilahjaks - niinkuin me tehtiin. Ainahan on kiva antaa jotain itsetehtyä. Ja tää on maailman helpointa, terveisin peukalokeskelläkämmentä.
Aluksi siis aloitetaan kasasta vinyylilevyjä. Mitä kirkkaammat/erikoisemmat keskiöt sitä kivempiä kupeistä tietenkin tulee (tai no.. tottakai myös itsensä näköisiä saa hakea).
Sitten uuni 100°C - 150°C asteiseks. Ite aloitettiin sata-asteisella, mutta todettiin, että joku 125°C taitaa olla paras. Lopulta olin niin malttamaton, että se kävi kyllä myös aika paljon ylempänäkin. Suosittelen kokeilemaan itse, sillain oppii ehkä parhaiten.
Uunin ollessa valmis, aseta vinyylilevy jonkun kivan kulhon/kupin/astian päälle JOKA EI HAJOA UUNISSA TAI SULA. Oma suosikkini taitaa olla ihan perus Ikean muki tai samasta kaupasta ostettu rosterinen pyöreä kulho. Kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, tulee erilaisia kivoja muotoja. Vaikea saada oikeastaan kahta samanlaista, uniikkeja juttuja.
Kannattaa muistaa, että jos jostain tulee omasta mielestä ruma tai liian tylsä, voi sitä koittaa muokata laittamalla se uudestaan jonkun toisen asian päälle. Itse teimme näin kerran.
Nosta koko hässäkkä pois uunista sitten kun kyseinen luomus näyttää mieleiseltä. Muutama vinyyli oli vain 5minuuttia uunissa, toiset taas lähemmäs 15minuuttia (riippuen myös lämmöstä). Me nökötettiin uunin edessä katsomassa sulamista, ja jännittäessä mimmoista jälkeä sieltä tulee.
Kannattaa nostaa patalapuilla esim. koko tuo ritilä ulos. Kaikista helpointa. Esim jos alla on perus mehulasi niin se saattaa olla todella vaikeaa nostaa jos vinyyli on valahtanut kokonaan sen päälle.
Älä koske vinyylin heti. Se kannattaa asettaa "muottinsa" kanssa esim. jääkaappiin tai talvella parvekkeelle, jotta pääsee jähmettymään kunnolla. Huomaat kyllä, jos kosket siihen, että se on vielä aivan veltto. Lopulta voitkin nostaa sen muotin päältä pois, niin että se on aivan kova - ihan niinkuin vinyyli on alkuperäisenäkin.
Lopputuloksena saat hauskan näköisiä kuppeja/vaaseja jnejne joita voit käyttää ihan mihin itse haluat. Esimerkiksi karkkikuppina tai avainkulhona - vain taivas on rajana. Kannattaa myös muistaa, että pohjassa on se reikä, ettei niistä kannata syödä nuudeleita niinku Lurjus haaveili.
Äläkä nyt missään nimessä mee tuloamaan itselles mieluisia vinyylejä.
From
Mia
klo
21.26
And your sweet and pretty face.
Käytiin viime viikonloppuna viettämässä virallisesti viimestä kesä päivää. Viimesen kerran sainkin käyttää söps farkkushortseja. Tulee ehkä talven aikana ikävä.
Syksy taitaa nyt virallisesti olla täällä? Vähän huolestuttaa. Ainakin vaikuttais siltä, kun oon aivan suunnattoman rakastunut taas pipoihin, tumppuihin, kaulahuiveihin, pantoihin, villasukkiin ja kaikkeen muuhun lämpimään. Muun muassa peittoon. Kauhee koittaa aamulla kömpiä sieltä alta pois, kun sen ulkopuolella on liian kylmä.
Näin pipoista ym. puheen ollen, niin nyt alkaa täydellisen villapannan metsästys. Viime vuonna piti jo kyseinen söpöys hankkia, taitaa tänä vuonna mukaan päätyä muutama eri värinenkin, oon aivan rakastunut. Ja yksi iso neutraalin värinen kaulahuivi, keltanenhan jo löytyy mutta sitä ei kauheesti viiti pitää ellei oo muuta saman sävyistä päällä.
Oho menipäs hurjan syksy aiheiseks, mutta oon ehkä salaa innoissani. Kynttilöitä kynttilöitä kynttilöitä.
Ja loppu kevennyksenä:
Käytiin sunnuntaina viemässä Lurjuksen mammalle syntymäpäivälahja (vähän viivellä tosin). Sen jälkeen, kun oltiin saatu kyseinen SodaStream pakettiin niin Jamppa päätti vallata sen, eikä meinannu millään päästää irti siitä. Tais haluta lähtee paketin mukana Siivikkalaan?
Päivän kappaleena: The Kooks - Naive.

19.52
Life is a joke.
Jotain viime viikon naamailuja ennen koulua, ja Lady Gaga-paita ! Rakkautta. Tykkään superisti tuosta kuvasta, ja sen sävyistä. Ensimmäinen kouluviikko sujui suhteellisen hyvin, ja mulla on vieläkin jäljellä motivaatioo. Tosin koko ajan pelkään aikalailla, että koskakohan se lopahtaa. Kunhan en nyt vain tule kipeäksi?
Mutta viime viikonlopusta...
Perjantai. Blockfest. Kahden päivän ranneke. Jukka Poika, Paleface, Bun B, Jätkä jätkät. Rakkauksia. Ja en kyllä suinkaan ollut ton näkösenä liikenteessä. Tukka oli auki, bandana päässä. Samat shotsit ja sama toppi. Enemmän meikkii, enemmän humalaa, enemmän riehuntaa. Ja tottakai, rakkaus vaimoke.
Lauantai, eri vaatteet eri kujeet. Kylmempi ilma, silti lämmin. Bandana - taas ft. tukka kriisi. Miljoona käsikorua ja norsukaulakoru. Paljon tuttuja, paljon vanhoja tuttuja. Tennarit. Looptroop, Raappana, Teflon Brothers, Kemmuru jne. Rakkauksia. Liikaa humalaa. Parhautta.
Ja lopulta. Jampan pelkäämä bandana. Kisu kierteli ja kaarteli vaikka kuinka kauan. Haisteli ja koitti tökkiä, tuijotteli. Hassupassu oo ennen huivia nähnyt, tyhmäkisu.
From
Mia
klo
9.24
This world isn't kind to little things
Tänään oli ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen. Viimeinen vuosi pyörähti käyntiin. Ainakin toivottavasti viimeinen, saa nyt nähdä tuleeko valmistuttua ensi keväänä? Ainakin motivaatio huipussaan tällä hetkellä.
Ollaan vietetty löpsypäivää kissan kanssa, tekemättä mitään. Kauhian pienistä iloista onnellinen.
Päivän kappale: Bloc Party - Biko. ♥
Ollaan vietetty löpsypäivää kissan kanssa, tekemättä mitään. Kauhian pienistä iloista onnellinen.
Päivän kappale: Bloc Party - Biko. ♥
From
Mia
klo
20.49
Harder.fi @ Pyynikki.
Viime viikon lauantaina oltiinkin sitten vietätmässä viimestä vapaata viikonloppua ennen koulua alkua. Suuntana Pyynikin ranta ja Harderin bileet.
Onneks oli hyvä keli, ettei tarvinnut sateessa istuskella - tosin lämpimämpi ois voinu olla, koska nyt pelkään tulevani kipeeks.
Huomatkaa Lurjuksen maailman kivoin Lady Gaga-paita, oon rakastunu siihen ja ajattelin salaa varastaa sen. Ja miksi se näyttää niin kalpaa Big Fat Bass:n rinnalla?
Semmosia! Kiitos kaikille taas. Mahtia mahtia. Erityis kiitos Lurjukselle, joka siivos mut pois olohuoneen sohvalta. Sainpahan unirytmin käännettyy kohilleen.
Ainiin - nyt vasta muistin kirjottaa.
Huomio anoppi siellä toisessa päässä - ja tervetuloo !

16.06
Syyskenkiä, miuw.
Tilasin tossa vahingossa Lurjuksen kanssa Nellyn paketin taas. Halusin vähän syksyksi/talveksi uusia kenkiä, koska (istuin muutaman minuutin pureskellen kynsiä enkä keksinyt mitään syytä) rakastan kenkiä yli kaiken, ja koitan voittaa sillä tulevan syysmasennuksen.
Mutta mitäs paketista löytyikään?
I haz a box ^_^
Pikku kisuhan sielä löytyi. Suunnattoman rakastunu tohon laatikkoon, eilen jopa vähän puolusti sitä. Mitäköhän sanoo, kun huomaa että vahingossa tänään rikoin sen?
Pakolliset "ugit". Tiedän tiedän tiedän, menossa pois muodista ja plaplapla, mutten todellakaan ala talvella seisomaan kolmenkymmenen asteen pakkasissa bussipysäkillä ilman näitä. Maailman lämpösimmät, ja oli vielä suht halvat, niin oli pakko ostos. Harmaat tietenkin.
Ja nää on mun uudet rakkaudet. Puman harmaa mintunvihreet sniikkerit, parasta. Tosin nää on todella kapeen malliset ja tunnetusti omistan räpylät niin vähän kireät, mutta toivon, että nää ehtii venyä ennen Blockfestejä, koska haluan nää sinne. Toivotaan parasta, ja hintaahan näillä rakkauksilla oli n. 20 euroa.
Ja lopulta kaikista vaikein tapaus:
Mahti korvakorut, joista tosin on kaikista vaikein ottaa kuvia. Nuo on semmosta hmm... Vähän niinkuin verkkoa, muttei kuitenkaan. Kehän näköiset. Koitan joskus saada parempaakin kuvaa aikaseks, ehkä sitten kun on korvassa.
Päivän kappale: Paolo Nutini - New Shoes.
Todellakin sopii tähän päivään, mm-m.
From
Mia
klo
14.57
Tilaa:
Kommentit (Atom)