Käytiin viime viikonloppuna viettämässä virallisesti viimestä kesä päivää. Viimesen kerran sainkin käyttää söps farkkushortseja. Tulee ehkä talven aikana ikävä.
Syksy taitaa nyt virallisesti olla täällä? Vähän huolestuttaa. Ainakin vaikuttais siltä, kun oon aivan suunnattoman rakastunut taas pipoihin, tumppuihin, kaulahuiveihin, pantoihin, villasukkiin ja kaikkeen muuhun lämpimään. Muun muassa peittoon. Kauhee koittaa aamulla kömpiä sieltä alta pois, kun sen ulkopuolella on liian kylmä.
Näin pipoista ym. puheen ollen, niin nyt alkaa täydellisen villapannan metsästys. Viime vuonna piti jo kyseinen söpöys hankkia, taitaa tänä vuonna mukaan päätyä muutama eri värinenkin, oon aivan rakastunut. Ja yksi iso neutraalin värinen kaulahuivi, keltanenhan jo löytyy mutta sitä ei kauheesti viiti pitää ellei oo muuta saman sävyistä päällä.
Oho menipäs hurjan syksy aiheiseks, mutta oon ehkä salaa innoissani. Kynttilöitä kynttilöitä kynttilöitä.
Ja loppu kevennyksenä:
Käytiin sunnuntaina viemässä Lurjuksen mammalle syntymäpäivälahja (vähän viivellä tosin). Sen jälkeen, kun oltiin saatu kyseinen SodaStream pakettiin niin Jamppa päätti vallata sen, eikä meinannu millään päästää irti siitä. Tais haluta lähtee paketin mukana Siivikkalaan?
Päivän kappaleena: The Kooks - Naive.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti