2011.


Ihmissuhteet:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Hmmm. Mietin pitkään, mutta lopulta tajusin, että Lurjuksen monista ystävistä on tullut myös mulle hyviä ystäviä kuluneen vuoden aikana.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Ollut virallisesti avopuoliso, omistanut oman kissan. Nuo on ehkä ne suurimmat. 

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Koko vuoden. :)

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Parhaimmat muistot liittyy varmastikkin kesään. Filippiinit, surullisuudessaankin. Muutto. Parvekeauringon vaimon kanssa. Kaikki pienet hetket, joita on vuoden varrelle mahtunut, hui. 

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? Olen.




Minä
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Luultavasti olen. Ainakin skarpannut koulun suhteen, jossei muuta. Ehkä semisti myös aikuistunut, tai no... Niin. Musta on ehkä tunnut vaimomatskuu, lol.

2. Oletko lihonu? Hahahha, kyllä.

3. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?  En.

4. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En.

5. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Mun ei varmaan tarvii perustella - Jamppa. ♥

6. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? En tehnyt uudenvuoden lupausta, en tee koskaan. En oo ikinä ollut hyvä pitään lupauksia - ainakaan siis itelleni.



7. Synnyttikö kukaan läheisesi? Sukulaiset.

8. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei, onneksi ♥

9. Missä maissa kävit? Filippiinit ja Italia.

10. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? Ehkä lähteä Lurjuksen kanssa reissaamaan? Tai siis - käydä ensimmäistä kertaa yhdessä reissussa. Lopettaa stressaaminen kiitos. 

11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? 28.10.2011

12. Vuoden suurin saavutuksesi? Kouluskarppaus, wuhu. Ja pakko sanoo, lopputyö. En muista koska olisin jaksanut panostaa mihinkään noin paljoa. 

13. ...ja suurin epäonnistuminen? Varmaan lopputyö? :-----D En vieläkään oo siihen tyytyväinen. 



14. Kärsitkö vammoista? Voi kyllä. Surullisen kuuluisa Filippiinien reissu. Kärsin vammoista pahemmin kuin koskaan. Myös murtunut kylkiluu tänä vuonna, wuhu. 

15. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Kissa? Tai no - en mä sitä ostanut, mutta silti. Jamppa on maailman paras asia.

16. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Humpuukiin, ja epäolennaiseen. Vaatteisiin. Ruokaan. Muistoihin, kiitos.

17. Mistä innostuit eniten? Varmaan monista bileistä. Lurjuksesta. Jampasta. Tytöistä. Uudesta asunnosta, monista vaatteista. 

18. Vuoden 2011 ihmiset: Lurjus, tytöt, sawon mafian waimo, vaimo (se ensimmäinen), ja monia muista. Äiti tietenkin, maailman tärkein ihminen. Ja kaikki muut perheenjäsenet. Ja tietenkin koulu vaimo.

19. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Varmaan viime vuonna tähän aikaan olin ihastuneempi - nyt ei sellasta alkuhuumaa ja perhosii masussa oo niin usein, vaikka poika onkin maailman paras asia.

20. Lihavampi vai laihempi? Varmaan laihempi? Tuhdisti lisäkiloja moi.



21. Rikkaampi vai köyhempi? Tota? Varmaankin sama kuin silloin? Ehkä semisti rikkaampi, jos sitäkään.

22. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Olisin voinu enemmän... Hmmm. Ei mulla oo katumuksia, en halua katua. Oon kokenu taas ihan tarpeeks tälle vuodelle.

23. ...entä vähemmän? Herkkujen syöminen. Mamusia mamusia mamusia. Ja tapella, vihaan tappelua.

24. Miten aiot viettää joulun? Joulu meni jo. :<

25. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Yhden hetken? En mitään.



26. Rakastuitko vuonna 2011? Lurjus. Hihi.

27. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei yhtään.

28. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Varmaan viimesimpänä rakkautena American horror story, nam. Ja tietenkin salkkarit. Monia muitakin on tullu taas seurattuu. 

29. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En vihaa ketään. 

30. Mikä oli paras lukemasi kirja? Pussikaljaromaani, hihi - kikattelin sille, vaikka Lurjus vihaakin sitä. 



31. ...entä musiikillinen löytö? Löysin Adelen uudelleen, se on ehkä se suurin. Ja hmm. Onkohan muita, Foster the people. Ja pakko se on mainita - Skrillex, kiitos.

32. Mitä halusit ja sait? Oman pesän pojan kanssa? Ja kissan. 

33. Mitä halusit, muttet saanut? Tuota - hmm. Iphone. Macbook.

34. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Paul, Water for Elephants, Black Swan, Itse Ilkimys ♥ taitaa olla semmoset, jotka on nyt jäänyt mieleen tältä vuodelta, kattellaan aivan mielettömästi elokuvia.

35. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Oltiin sasilassa kreisibailaan ja sieltä yotalolle. Itehän olin kipeenä.



36. Ketä kaipasit? Veljeä.

37. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Sawon mafian waimo, sinne suuntaan on soitettu niin monet itkuset puhelut, että huh huh.

Muuta:
1. Oletko joutunut tappeluun? En nyt mihinkään nyrkkitappeluun.

2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? Ollut luvattoman ihana ^_^ ♥ Eiku... ootas? En oo tehnyt mitään luvatonta.

3. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? En yleensäkkään kadu mitään, joten miksi tänäkään vuonna?


2 kommenttia:

  1. Voih, sinulle sopii niin paljon paremmin noi lyhyet hiukset! <333 Nättiii!

    VastaaPoista
  2. Hihih, tuostahan voi olla montaa mieltä. :) Mutta kiitos superisti, ite vaan vihaan kun oma tukka on aina niin huonossa kunnossa, kun oon maailman laiskin pitään siitä hyvää huolta.

    VastaaPoista