Past the point.
Koulu on sitten pärähtänyt käyntiin. Vaikkakaan mun osalta ei kovinkaan hyvin sujunut ensimmäinen päivä. Nukuin tottakai pommiin, koska olin panikoinut koko edellisen yön ja lopulta sain unta noin 5n aikaan aamulla ja olisi 8lta pitänyt nousta. Lopulta selvisin kouluun 10.45 (about) ja päästiin pois 11. Nättiä.
Muuten kyllä tähän asti sujunut yllättävän hyvin? Vaikkakin tänään olin super väsynyt. Mutta muuten nauttin suunnattomasti tästä, kun elämään muodostuu jonkun näkönen rutiini. Kesän aikana tullut nukuttua ja heräiltyä miten sattuu, koska sattuu. Tosin mulla on suunnattoman ristiriitaiset tunteet olla Pyynikillä, eikä Rollikalla. Yhteisainejakson takia. Toisaalta rakastan sitä, että näkee uusia ihmisiä. Toisaalta vihaan sitä. Ja ulkonäköpaineet taas taivaassa, ei tässä oo mitään järkeä.
Tänään on tosiaan perjantai, kello on yli puolen yön ja lasken matematiikka? Ei mitään järkeä. Ei yhtään mun tapaista. Mutta toisaalta, se oli jo tiedossa että tästä viikonlopusta tulee hiljainen ja rauhallinen. Ensi viikonloppuna Blockfest - rakkautta. Muutenkin päivä ollut ehkä mmm-m niin. Tosiaan koulun jälkeen nukuin 4:n tunnin päivä unet ja heräsin siihen, että mami soitti tuovansa Nelly.comin paketin. Purr.
Tosin paketti oli .. pettymys. Siitä vaikka huomenna enemmän. Loppu illan oonkin vain koomaillut ja tyttökriiseillyt. Laitetaan tämä vaikka perjantai 13:sta piikkiin? Ei siis todellakaan hyvä päivä, vammattaa lähinnä. Nyt c.s.i. ja toivottavasti unta ennen 5:ttä.
Päivän kappale: MGMT - Pieces of What.
From
Mia
klo
0.23
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti