Tyttöilta ja toogabileet.


Tosiaan nukuin viime yönä älyttömän huonosti, olin koomannut koko sunnuntain niin ei oikein meinannut tulla. Ja tuo kuva onkin ainut aamulta, jonka kehtaa edes julkaista. Muut on todella kiireessä otettuja toi muuten vain niin koomaisia, ettei mitään järkeä.

Ja kiireen vuoksi aamulla lähdinkin kotoo super nopeasti. Bussipysäkillä vasta havahduinkin katsomaan mitä mulla oikeastaan oli päällä. Uusi Nelly.comin musta tunika joka loppuu juuri ja juuri polven yläpuolelle ja gladiaattorit - yhtäkkiä tajusin näyttäväni Jeesukselta ja oli pakko laittaa hiukset uudestaan kiinni, vaikka olinkin avannut ne juuri ennen lähtöä. Muuten olisin näyttänyt AIVAN Jeesukselta. Koulussa heitettiinkin vaimon ja Arden kanssa läppää, että olen pyjamassa karannut Jeesus. Joten - pitäkää Jeesus mielessä ja housut jalassa, oon valvomassa täällä.


Jotain Nelly.comista tulleita hömpötyksiä. Mustat nappikorvikset melkein onnistuin jo hajottamaan tänään koulussa. Ja kuulemma mun pitää puolustaa, miksi ostan meikit nettikaupasta, enkä normaalista kaupasta. Koska oon maailman huonoin päättään mitään nopeasti - siksi nettikaupasta, joten on aikaa miettiä, häslätä ja vaihtaa kuuteen kertaan!

Nyt katselen Sinkkuelämää-elokuvaa munahuurussa. Rakkautta. Tyttöhempeilyä. Mm-m.

Päivän kpl: Chromeo - Fancy Footwork, purrrrrrrrr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti