1. Asun siskoni (avovaimoni) kanssa aivan Tampereen keskustassa
2. Haluaisin asua ulkomailla, ja luultavasti joskus tulevaisuudessa poistunkin Suomesta
3. Olen syntynyt ulkomailla, ei siis mikään ihme, että "kaipaan" sinne
4. Rakastan ns. Pikkumyy-tukkaa, vaikka tiedän ettei se sovi minulle
5. Muutan mielipidettä, usein ja monesti
6. Olen tyttömäisempi kuin koskaan, mutten silti tunne oloani tyttömäiseksi
7. Minulla on yli kymmenet aurinkolasit ja silti haluaisin vain lisää uusia
8. Rakastan asusteita, mutten osaa käyttää niitä arkipäivisin
9. Rakastan valokuvaamista
10. Tietokoneellani on miljoonittain huonolaatuisia valokuvia, joista useimmat kuitenkin merkitsevät minulle eniten
11. Tietokoneellani on myös kuva, jonka pienessä kuvakkeessa näkyy selvästi, ettei minulla ole paitaa päällä, mutta kun kuvan yrittää avata ilmestyy iso "!" eikä minulla ole mitään käsitystä kuka ja koska kuvan on ottanut?
12. Vastapainoksi, koneellani on myös paljon turhia kuvia, jotka voisin surutta heittää roskakoriin
13. En haluaisi koskaan enää näyttää samalta kuin talvella-keväällä 2009
14. Panikoin usein, mutta tietyt henkilöt osaavat muutamalla lauseella rauhoittaa minut
15. Rakastan kaikkea poikamaista: graffitteja, skeittausta jne
16. Minulla on joskus ollut 15 lävistystä samaan aikaan
17. Olen materialisti, mutta rakastan elämän pieniä iloja
18. Kahvi on suurin intohimoni
19. En varmaankaan voisi elää ilman pidennyksiä
20. Vihaan ihmisiä, jotka eivät vastaa puhelimeen
21. Rakastan musiikkia, ja kuuntelen sitä päivittäin
22. Minulla on tällä hetkellä maailman suurin kynsifetissi, haluaisin rakennekynnet
23. Vietän liikaa aikaa tietokoneella
24. En pidä stressistä, ja yritänkin välttää sitä kaikin keinoin
25. Minulla on ärrävika
26. Vihaa lävistyksien jättämiä arpia, mutta rakastan lävistyksiä
27. Tatuoinnit ovat viehättävän näköisiä ja haluaisin hakkauttaa iholleni kuvan
28. Rakastan ylikaiken tyttömäisiä alusvaatteita, en voi sietää perus alusvaatteita
29. Olen maailman nopein ihminen kyllästymään ja myöhemmin haluan vanhat asiat takaisin
30. Olen lapsellinen, rakastan hömpätä välittämättä mitä muut ajattelevat
31. En vaihtaisi kummipoikaani edes kameliin
32. Saan älyttömän helposti mustelmia ja siksi yleensä näytänki siltä, kuin minut oltaisiin juuri hakattu
33. En pidä siitä, kun ihmiset selaavat kuviani tietokoneelta
34. Yritin pienenä kovasti olla true-rocker
35. Nykyään en kuuntele lähinnä muuta kuin räppipohjaista musiikkia, mutta en halua leimata itseäni yhteen genreen
36. Olisin halunnut elää niin, että olisin '70 luvulla ollut lapsi ja '80 luvulla teini-iässä
37. Olen asunut Kuopiossa ja tunnenkin suurta kaipuuta sinne
38. Minulla on tapana ikävöidä aina jota kuta, suurin ikävöimiseni kohde on veljeni <3
39. Jos saisin näyttää aivan keneltä tahansa maailman naiselta, haluaisin näyttää Alison Mosshartilta
40. Vihaan selata vanhoja valokuvia itsestäni
41. Ensimmäistä kertaa 5vuoteen kasvoissani ei ole mitään lävistystä
42. En ole koskaan harrastanut vakituisesti mitään liikunta harrastusta
43. Mutta haluaisin aloittaa tankotanssin, kukaan ei vain suostu aloittamaan sitä kanssani
44. Olen tuntenut parhaat ystäväni ala-asteelta asti
45. Kuvittelen aina olevani lyhyempi kuin olen
46. Syön aivan liikaa karkkia
47. Olen koukussa mielihyväntunteisiin, enkä useinkaan tee mitään itselleni vastenmielistä
48. Kuulostan helposti hemmotellulta lapselta, vaikka se on todella kaukana todellisuudesta
49. Vihaan sitä, kun jokainen sukulaiseni näyttää samalta niin en ikinä muista heidän nimiään
50. Minulla on erittäin huono nimi muisti, mutta muistan kasvot helposti
51. Polvessani on 3-4cm pitkä arpi, jonka alkuperää kaikki aina kysyvät
52. Arvostan äitiäni enemmän kuin ketään muuta
53. Sanon harvoin tunteitani ääneen
54. Vihaan kirjoittaa henkilökohtaisia asioita itsestäni
55. Rakastan kouluani, ja pyrin olemaan kaikki päivät koulussa vaikka ne ovatkin raskaita
56. Ei - en ole logistiikka linjalla (kuva koittaa kovasti väittää niin)
57. En ole käynyt lempi baarissani vieläkään, vaikka täytin kk sitten 18:ta
58. Olen tytöksi yllättävän nörtti
59. Meinasin opiskella itseni datanomiksi
60. Yksi parhaista ystävistäni on poika, ja näen häntä aivan liian harvoin
62. Huomaan ajattelevani tekemiseni facebook-statuksina: "Mia .... haluaisi juuri nyt ison pusun"
63. Pidän siitä, kun kynteni ovat lakattu kirkkaiksi
64. Rakastan kenkiä, ja kiinnitän ihmisten kenkiin paljon huomiota. Rumat kengät pitäisi kieltää laissa
65. Pidän meikkaamisesta, mutta vihaan sitä kouluaamuisin kello 5.15
66. Olen maailman nopein tuhlaamaan rahaa
68. En pidä oranssista, yhtään
Vaimo miksi mä menin lupaamaan tämän? Huh. Oli pakko jo piristää itteekin noilla kuvilla, kun meinas kyllästyttää. Oliko siellä yhtäkään mitä et olisi jo tiennyt?
Päivän kappale: Rihanna - Photograps, namnam

