Feelings.

Tunteiden kirjoa;

Tiedättekö, kuinka ärsyttävää se on, kun aamulla oot panikoinut sata tuntia sen suhteen, että mitä laitat päälle jne. Sitten kun saavut kouluun ja näet Vaimon niin sillä on samat tai melkein samat tai samantapaset vaatteet/asusteet päällä ja näytätte aivan tekstiilikaksosilta. Tänään oli taas yksi niistä monista päivistä. Tää osaa olla ahdistavaa, kun meillä on satunnaisesti tosi samanlainen maku vaatteiden yms suhteen. 
 Tänään siis aamulla mietin n. kymmenen minuuttia laitanko mustan vai punasen bandage huivin päähän. Lopulta päädyin punaseen, koska olin muuten niin tummissani. Ja TADAAAAZZzz, kun vaimo saapuu kouluun - mitä sillä onkaan pässä? Äh puh. Harmi, kun ei ollu kameraa, oltiin varmasti huvittavan näkösiä. Itellä oli kaikenlisäks niin huono hiuspäivä, etten suostunut luopumaan omastani. Btw näytin kuulemma Tupacilta tuo päässäni.

Koulu maistuu just nyt puulta. En ymmärrä. Oon ehkä keskittyny viime päivinä haaveileen liikaa jostain muusta, kun tulevaisuudesta. Pitäisi keskittyä, mutta sen sijaan, että jaksan kuunnella mitä opettaja selittää leikkauksista ja kuvakulmista, kuuntelen musiikkia ja pyörin internetin ihmeellisessä maailmassa. Oon selannu muutamat kuvat ehkä liiankin monta kertaa lävitse.

Kuvista puheen ollen, mun koneella on kuva, jota katsoessani mun tekee ihan kauheesti mieli alkaa hipsuttamaan ja siitä tulee todella spookyfeeling. En tajua, miten reagoin tosi usein ottamiini kuviin niin vahvasti. Tai pointtihan on se, että kuvaan kuvat vain itseäni varten. Asioista jotka merkitsee mulle, ei niinkään teknisessä merkityksessä, tai esteettisessä. Monesta muustakin kuvasta, mulla on joku samantapainen reaktio.  Alkaa hymyilyttämään, kikatuttamaan jne. Se on outoa, I think.

Päivän suurin ilo löytyikin tästä. Michael-hipon tyttöystävästä. Se aikasempi hippo on tuolla jossain alenpana blogissa ja se oli jo maailman sulosin ja nyt kun se sai tyttöystävän niin huh! Täytyy ehkä tunnustaa, että siinä vaiheessa kun sain ton hipon käteen niin ensimmäinen lauseeni oli: "tää näyttää ihan mun avovaimolta". Anteeksi, kulta.

Kun tänään oltiin seitsemän tuntia neidin kanssa juotu play-kaakaota, syöty karkkia, kuunneltua musiikkia ja todettu ettei osata keskittyä tunnilla. Tultiin siihen tulokseen, että kasvatetaan viikset ja vaihdetaan logistiikalle.

Miksi mulla on tänään todella vässäkkä, mutta samaan aikaan hulvaton olo? Mua kikatuttaa ja punastuttaa aivan kamalasti. Johtuuko se siitä, että heräsin yöllä laittoman monta kertaa siihen tunteeseen, että koitin etsiä pikkulusikkaa? En kyllä ikinä löytänyt mistään, vaikka unen pöpperössä koitinkin hapuilla käsilläni sänkyä. Tai siitä, että ensimmäisenä, kun heräsin niin muutamat sanat sai perhoset liikkeelle heti aamusta.

 Vai siitä, että oon kuunnellu koko päivän yhtä ja samaa kappaletta, jonka tahdissa mun tekee mieli upottaa kynteni johonkin liikkuvaan? Vihaan ja rakastan tätä biisiä samaan aikaan. Hämmentävää. Vai siitä, että mun päänahka on arka, mutta silti joka kerta, kun siihen sattuu niin mua vaan hymyilyttää, punastuttaa? Todella hämmentävä olo, vähän niinkuin asiat olis kääntyny mahdollisimman päälaelleen. Vai johtuuko tää siitä, että haluaisin kirjottaa asiat tänne niin, että niistä ei saa selkoa kuin rude. "Anna kaks minuuttia".

Tai sitten osa syynä on se, että lupasin tänään tunnustaa salaisuuden.

Enkä oikein tiedä, mitä sanoisin, jos tiesit jo edelliset.

Oon tänään kuunnellu kaikkee mahdollisimman kermasta veisuu, mutta
Gym Class Heroes - Kissin' Ears
Ps. En pidä edes ajatuksesta nukkua tänä yönä yksin.