Tiettekö kuinka ärsyttävää on ottaa miljoona kuvaa itestään, ja jokaisessa sulla on tommonen vammanen ilme? Mulle käy näin aina aamusin, en pääse siitä yli enkä ympäri. Ahistavaa. Yh. Noi kengät on herkut.
Ja suhteellisen turhamaista, kun en tajunnut että mennään roudaamaan koulussa taas kamoja Pirkkahallista takaisin päin, joten jouduin tulemaan vaihtamaan vaatteet uudestaan. Tosin se oli ehkä ihan hyvä, tai oltaisiin varmaan jokatapauksessa tultu lusmuamaan meille, kun oltiin aivan liian ajoissa.
Tänään siis taas vähän lisää armeijapoikia, yök edelleen. "Mitä noissa kasseissa on?" - "Leipäääää". Hih. Tänään ei oltu niin tanssi tuulella kuin eilen, kuitenkin todella tyttöpäissään - ainakin juttujen perusteella. Karkkia karkkia karkkia, taivas - ainakin mahan taivas.
Nyt kun vaimon Down syndroomasta on ollut niin paljon puhetta, niin mun on pakko lisätä tää kuva, vaikken pidä siitä yhtään. Hihihiihi, tsekkaa toi käsi. Älä siis ole huolissasi, et ole yksin sairautesi kanssa.
Toi on maailman ällöimmän näköstä, kun oikeeseen käteen tulee aina toi kuoppa, kun otan kuvia. Johtuu siis siitä, kun pidän siinä kädessä kameraa. Sinne mahtuis vaikka pieni kiinalainen kylä. Enkä osaa tehä tota luonnostaan noin isoksi, tai sillain tarkoituksella. Se tulee aina vahingossa.
Koulun jälkeen nukuin tyytyväisenä miljoonan tunnin päiväunet. Mikään ei oo niin kiva fiilis, kun käpertyä peiton alle keskellä päivää ja olla välittämättä mistään mitä pitäisi oikeasti tehdä.
Illalla suunnattiinkin avovaimon kanssa katsomaan...
Dear John
En muista koska olisin viimeksi edes meinannut itkeä. Ei oo pitkään aikaan ollut syytä, mutta huh. Kunnon överi kermanen tyttöelokuva. Semmonen, hmph. Että varmasti tulee ikävä ja tekee mieli vannoa vain kermasia lupauksia. Miksei oikeat pojat ole niinkuin elokuvissa olevat pojat? I promise.
Nyt haluan pojan, joka vannoo mulle tulevansa takasin ja odottavansa mua seuraavat miljoona vuotta jne. Kunnon siirapit kehiin. Tyttöilta siis. Mutta täytyy sanoa, että toi tyttö on aivan tyhmä. Ei kukaan tossa tilanteessa olis tehnyt niin. Okei, ymmärrän pointin, mutta silti...
John: "Mikset sä soittanu ja selittäny?"
Savannah: "En mä pystynyt"
J: "Miten nii et pystynyt? Olisit soittanut nii olisin saanut edes tilaisuuden yrittää muuttaa sun mieltäs"
S: "Jos mä olisin soittanu ja kuullu sun äänes, olisin muuttanut heti mieleni"
Mmmmmmmmmmmmmmmmmm'm. Voin kertoo, että etsin ensi yönä lusikkaa.
Edit:
Oon muuten miettinyt (älä mieti, se ei sovi sulle) että miksi aina, kun kerron karun totuuden mun olotilasta tai tekemisistä niin se kuulostaa angstiselta? Vaikka oikeasti olisin positiivinen ja iloinen. Esimerkiksi: "Ei mtn sen kummallisempaa puuhastelua, perusiltaboogie, tyylii tuijotan seinää ja makoilen sängyl :D Vaimo on jossai huudeil eikä tääl oo mtn tekemistä, nukuin överipäiväunet enkä saa unta. :D"
En pääse yli enkä ympäri, että toi kuulostaa angstiselta huolimatta nauravista smaileista. Todellisuudessa olin juuri tullut suihkusta ja makoilin kikatellen sängyllä tuijottaen seinää? Miksei puhelin voi kirjottaa sanelusta viestiä? Koska yleensä unohdan puolet siitä mitä mun piti kirjoittaa.
Pv:n kpl:
30 seconds to Mars - Kings and Queens
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti