Toiveiden ja mielen aaltoilua.

Tämä päivä on ollut tosi tyhmä. Tai semi tyhmä. En tykkää. Joten tämän päivän postauksen aikana ei paljoa kikatella.

Mua huolestuttaa, että oon muuttumassa aamuihmiseksi, koska olen nykyään sillon siis aamuisin aina kaikista ilosin ja skarpein. Mutta toisaalta, veikkaan sen johtuvan myös siitä, että viimeaikoina aamut on ollut suhteellisen erilaisia, kun yleensä. En yleensä pidä aamuihmisistä, ja vihaan keskustella aamusin. Piiloudun mielummin peiton alle.

Enkä ymmärrä mitä oon miettinyt aamulla, koska silloin otetuissa kuvissa mulla on _jokaisessa_ suu auki. Hämmentävää. Ja näytän järkyttävän isolta.

Koulupäivä meni semisti ohi, koska olin nukkunut yöllä about 3 tuntia. Ja nekin huonosti, koska mun hartiat on nykyään yksinkertasesti niin kipeät, etten pysty nukkumaan kyljellään. Lyhyesti siis koulupäivä: kikatusta, vaimo auttoi hieromalla, hyvänolon tunnetta ja nukkumista elokuvan aikana. Lupaan olla huomenna skarppina ja keskittyä oleelliseen. Miksi oon sanonut noin tällä viikolla joka päivä?

Koulun jälkeen sainkin jostain kummasta puhtia. Hymyä Gina tricotin muovikassista, sekä kirpputorilla pyörimisestä. Tiedättekö sen tunteen, kun sulla ei oo yhtään rahaa (tai on mutta, et saisi tuhlata sitä), sitten menet kauppaan ja vahingossa mukaasi tarttuukin kaikkea mahdollisimman tarpeetonta ja huomaat, että sulla ei ole rahaa mihinkään muuhun? Mulle käy aina noin. Tänäänkin. Mutta rakastuin materialismiin, yllätys. Vahingossa siis tarttuikin mukaani kaksi paitaa (tunika ja bolero) ja uudet nilkkurit sekä ... niin. Täydellisyyttä.

Kotiin päästyäni olinkin ihmeen happy. Osittain se myös johtui siitä, että ulkona oli aivan vallattoman kiva ilma. Kauhean kesäinen. Siitä myös, että mulla oli yltiötyttömäinen olo, ja hetken aikaa uskoin, että viikonlopusta tulee superb. Koska vihdoin sain päähäni mitä taidan laittaa päälleni viikonlopun rientoihin. Nautin hetken aikaa kaikesta pienestä.

En kyllä liiemmin tehnyt mitään viisasta. Lähinnä tanssin, riekuin ja lakkailin kynsiä. Ja huomasin, että taidan oikeasti omistaa särkänniemen jekkupeilin, koska ostan nykyään muutaman koon liian isoja vaatteita, se on ahdistavaa.

Sitten vaimoke saapuikin kotiin ja aloimme siivoomaan (olimme sopineet tästä jo aamulla). Mun hyvänolon tunteet katosi kahdessa sekunnissa tuhka tuuleen. Olin ihan vässäkkäpässäkkä. Ja siitä koko päivän alamäki alkoi.

Mielialaa ei myöhemmin nostattanut tieto siitä, että mulla taitaa olla vähän turhat toiveet ens viikonlopulle. Olen koko viikon halunnut tanstanstanssimaan ja juhlimaan. Alkuperäinen suunnitelma oli, että tytöt tulisi meille epävirallisiin tupareihin ja sieltä jatkoille jonnekkin lähelle (aka Senssille). Nyt kuitenkin kaikki on vähän diipadaapa, "ei oo fiilistä, ei oo fygee". Toivon toivon toivon toivon, että nuo vielä piristyisi tuosta - tai lukittaudun vaatehuoneeseen koko viikonlopuksi. En jaksaisi viime viikonlopun jäljiltä vain nukkua ja hömpätä tätäkin viikonloppua. Haluan jotain konkreettista. Jotain erilaisempaa, kiitos.

Eräs asia, joka ärsyttää mua aivan suunnattomasti.

Tiedättekö silloin kuin ihmiset palaa ulkomailta - ne on aina melkein poikkeuksetta seuraavat 1-2 viikkoa ihan: "haluan takas haluan takas haluan takas, Suomi on perseestä". Vihaan. Ylikaiken. Ymmärrän sen, kun hehkuttaa: "oioioii oli kivaa", ei siinä mitään. Se on ymmärrettävää! Mutta semmonen ylenpalttinen masentuminen ja valittaminen seuraavat sata vuotta sen jälkeen. Huh. Oon viimeaikoina kohdannu tätä liiankin monta kertaa. Hajotkaa.

Se alkaa masentaan vain lisää. Ei sille voi mitään, että täällä on kylmä, eikä täällä ole niin loistavaa bilekulttuuria, kun muualla. Sä voit kuitenkin tehdä asenteellesi jotain. Ei tarvitse keskittyä siihen valittamiseen vaan mielummin yrität tehdä Suomesta mahdollisimman siedettävän. Pidät kivaa.

Tai sitten muutat ulkomaille ja olet hiljaa. Kiitos.

Toinen asia on se, että oon ollut tänään aivan räjähtäneen näköinen ja ällö. En todellakaan jaksaisi kuunnella mitään ällörivoja kommentteja henkilöiltä, joita en edes tunne? Se oli yksi niistä  monista syistä miksi mun hyvänolon tunteet katosi tänään piupau. Ahdistavaa.

Ei mulla enää muuta. Tämä oli ällöavautumispostaus. Ehkä joskus tarvitaan niitäkin? Mulla vaan ei ollut tänään mitään muutakaan sanottavaa. Jään noiden karkkien pariin, haaveilen ja kömmin nukkumaan heti, kun Salattujen Elämien lopputekstit on vilahtanut tv:stä. (Tai ehkä salaa jo vähän aikaisemmin.) Säälittävän aikaisin. Huomenna olen ihana. Salaa. Yritän ainakin. Lupaan.

Tällä hetkellä on vain yksi asia, jolla mut saisi piristymään. Mutta se taitaa olla niitä asioita, joita on turha edes toivoa ja joista ei puhuta ääneen - ei edes salaa. En edes tiedä, miksi se turhaan pyörii päässäni.
Toivon myös, että yksi luvattu asia muistetaan pitää, hahaha.

Pv:n kpl: Cypress Hill - How could kill a man ♥ 

Ps. Mun niskat on niin kipeät vieläkin tai nyt taas uudestaan, että niihin sattuu koskea siis en voi koskea niihin ollenkaan ilman, että kipu alkaa säteilemään selkärankaa pitkin alaspäin. Nam!
Nyt lopetan kirjoittamisen, tämä oli ahdistavan pitkä postaus. Hyi.